sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kotiläksy

En laittanut hevosverhoja kuten piti. Sowwy.

Koska teemme muutakin kuin istumme koneella

Eli siis koin tarpeellisesksi päivittää välillä hieman muutakin kuin mallintamista. 

Kevätlukukausi on tähän asti kulunut lähinnä osastoa laajentaessa ja järjestellessä, sekä kaiken turhan karsimisessa pois. Varsinaiseen työskentelyyn on kuulunut lähinnä uusien työkalutelineiden nikkarointia, sekä vanhojen hyllyjen ilmeen uusimista. Mm. väripastoille teimme uuden säilytys/sekoituspisteen ja pääsimme sekoittelemaan maaleja värimalleihin. 

Hieman enemmän saimme käyttää hoksottimiamme pohtiessamme parasta esillepanotapaa fondeille, minkä suhteen päädyimme katosta roikkuviin köysinostimiin. Nostimien avulla kukin pystyy nyt myös kuvaamaan omia töitään tarkoitukseen soveltuvassa pisteessä. Maalauksille piti tehdä myös järkevä säilytysteline, josta saisi helposti napattua haluamansa fondin esillepantavaksi.


 

Tällä hetkellä olemme viimein aloittelemassa ensimmäistä tilaustyötämme, joka myös liittyy fondeihin, mutta siitä kerron lisää hieman myöhemmin.

Kouluromanssini Väinö.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

torstai 6. maaliskuuta 2014

tiistai 4. maaliskuuta 2014